Home » Uncategorized » Sisustuksen trendit menneiltä vuosikymmeniltä

Sisustuksen trendit menneiltä vuosikymmeniltä

Ikivihreät kalusteet ja kuosit

Tämän päivän sisustuksessa on noussut yhdeksi vahvaksi trendiksi 1950- ja 1960-lukujen huonekaluilla sisustaminen, ja niiden sijoittelu sisustuksessa uudenaikaisten kalusteiden rinnalle. Sodan jälkeisten sukupolvien nuoret aikuiset hävittivät surutta näitä täyspuisia, tai lastulevyisiä ja viilutettuja kalusteita uusien tieltä 80- ja 90-luvuilla. Onneksi oli kuitenkin mummoloita, joissa kalusteet säilyivät, ja niitä on edelleen melko mukavasti myynnissä esimerkiksi osto- ja myyntiliikkeissä. Monen kotiin kalusteita on myös periytynyt esimerkiksi vanhojen rintamamiestalojen irtaimistojen mukana.

Myös tämän päivän uustuotannossa on selviä viitteitä tuon ajan kalustesuunnittelusta. Selkeät linjaukset ja puun eri sävyt näkyvine pintakuviointeineen ovat tulleet takaisin. Valkoinen kausi on jäämässä taakse, ja värejä sekä isoja kuviopintoja uskalletaan taas käyttää rohkeammin. Hyvin monia 1950- ja 1960-luvun kuoseja ja malleja on myös otettu uustuotantoon. Esimerkiksi valaisintuotannossa on otettu taas tuotantoon monia vanhoja malleja, samoin kuin tekstiiliteollisuudessa.

1950- ja 1960-lukujen tähän päivään parhaiten säilynyttä esineistöä ovat huonekalujen lisäksi useimmin tuon ajan ylellisyystuotteet, joita saatiin esimerkiksi lahjaksi. Ne ovat kulkeutuneet kodista toiseen ja periytyneet sukupolvelta toiselle. Esimerkiksi juuri lasimaljakot ovat tällaisia hyvin säilyneitä artikkeleita. Monet käyttöesineet ovat jo kovin kuluneita, ja ilahduttavaa onkin, että esimerkiksi Arabia on tuonut markkinoille tuon ajan kuoseja tämän päivän astioihin sovitettuina. Esimerkiksi Birger Kaipiaisen iloisenkeltainen Sunnuntai, joka tuli uustuotantoon 2019, tuo monelle muistoja lapsuudesta.

Suomalainen design

1950- ja 1960-luvut olivat suomalaisen designin kultakautta. Suomalaiset suunnittelijat – kuten esimerkiksi Tapio Wirkkala, Eero Aarnio ja Ilmari Tapiovaara – menestyivät maailmalla ja voittivat palkintoja kansainvälisissä kilpailuissa. Koko tuon aikakauden jälkeinen suomalainen muotoilu perustuu pitkälti juuri näiden suunnittelijoiden luomaan perustaan. Moni suomalainen designkaluste on varsin ajaton, ja ne sopivatkin aivan hyvin myös nykyaikaisiin koteihin.

Viime vuosisadan alkupuolella kalusteiden suunnittelijat tekivät töitään nimettöminä, ja kalusteisiin merkittiin – jos merkittiin – valmistajan nimi. 1950-luvulla taideteollisuuden markkinointistrategia muuttui, ja suunnittelijat tuotiin esiin persoonina. Heidän nimensä esiintyi suunnittelemiensa kalusteiden rinnalla ja niitä markkinoitiin nimellä. Yhä edelleen on yrityksiä, joiden brändi itsessäänkin on arvostettu laadun tae – kuten Marimekko, Arabia ja Asko. Suunnittelijoiden nimet ovat toki esillä, mutta ehkeivät niin vahvasti kuin esimerkiksi valaisintuotannossa.