Home » Uncategorized » Elämää puutarhassa

Elämää puutarhassa

Puutarhoissa on runsaasti elämää vaikka sitä ei ensi katsomalta näekään. Kurkistetaanpa hieman pintaa syvemmälle, ja tutustutaan siihen eläinkuntaan, jolle puutarha voi toimia kotina.

Hyödylliset kastemadot ja harmilliset etanat

Puutarhassa on varsin otolliset olosuhteet kastemadoille, ja ne ovat erittäin hyödyllisiä puutarhalle maaperän hyvinvoinnin kannalta. Kastemadot kaivelevat maahan käytäviä, jotka toimivat maaperän ilmastointikanavina ja näin ollen kuohkeuttavat maaperää. Kastemadot hajottavat maaperän kuollutta materiaalia ja kuljettavat aineksia. Eläviä kasveja kastemadot eivät vahingoita, vaan päinvastoin. Kastemadot kulkevat melko syvälläkin, ja niitä voi tavata jopa puolen metrin syvyydestä.

Etanat ja kuorelliset kotilot puolestaan koetaan puutarhoissa melkoiseksi riesaksi. Ne rakastavat rouskutella istutettuja kasveja, ja tekevät lehtiin suuria reikiä ja jättävät jälkeensä limavanan. Etanoista ja kotiloista on melko hankalaa myös päästä eroon, sillä ne lisääntyvät itsekseen ja vieläpä aivan omin avuin, sillä etanat eivät tarvitse kumppania lisääntyäkseen. Näiden kavereiden pitäminen pois puutarhasta onnistuukin parhaiten hävittämällä ne samantien esimerkiksi oluella ansaan houkuttelemalla.

Suloiset siilit ja tuhoja tekevät myyrät

Jos onnistut saamaan kotipihaasi asukiksi siilin, on se erittäin tehokas apuri etanoiden ja kotiloiden hävitykseen. Siilin voi houkutella viihtymään pihassa luomalla sille sopivan pesäpaikan ja maistuvaa evästä. Siilit vaihtelevat asuinpaikkaa vuodesta toiseen, joten pesä tulisi siivota ja vaihtaa sinne kuivat heinät kesällä. Siilien puuhastelua on hauska seurata, ja vaikka ne nukkuvat talviunta, käyvät ne jaloittelemassa talvellakin.

Vaikka myyrät ovat ekosysteemissä tärkeä tekijä, ovat ne puutarhaan asettuessaan harmillisia aikaansaamiensa tuhojen vuoksi. Nurmikon kolot ja keot, sekä syödyt omenapuiden kuoret ja muut kasvit paljastavat myyrän viihtyvän puutarhassa. Koska esimerkiksi maamyyrä on lajina rauhoitettu, voi niitä yrittää karkottaa maahan laitettavilla myyränkarkottimilla.

Tärkeät pölyttäjät

Mehiläiset ja kimalaiset ovat tärkeitä puutarhan asukkaita, sillä ne hoitavat pölytyksen. Se on puolestaan välttämätön asia, jotta kasvit voivat lisääntyä, ja tehdä näin ollen myös marjoja ja hedelmiä. Mehiläislajit hoitavat pölytyksestä noin 75–85 prosenttia, ja viime vuosina ollaankin oltu huolissaan siitä, että mehiläisiä ja kimalaisia on nykyisin vähemmän kuin ennen. Näille lentäville pörriäisille on myös mahdollista luoda otollisia olosuhteita, jotta ne viihtyisivät puutarhassa mahdollisimman hyvin. Hyönteishotellit ovat esimerkiksi hauska tapa päästä seuraamaan pörisijöiden puuhastelua.